Kellokosken Ruukki ja Tehdasmuseo

Museo esittelee Kellokosken ruukin ja kylän historiaa aidossa vanhassa tehdasmiljöössä kosken partaalla. Perusnäyttelyssä on esillä tehtaalla valmistettuja metallituotteita sekä kuvia kylän ja ruukkialueen kehityksestä. Lisäksi museossa on vuosittain vaihtuvia teemanäyttelyitä.

Vuonna 2025 teemoja on kaksi: ”Mainos on valttia”- tehtaan vanhoja mainoksia ja tuoteluetteloita sekä ”Kello-veneet, Suomen ensimmäiset alumiiniveneet 70 v ”.

ERIH Member

Kellokosken ruukin tehdasmuseo
Vanha valtatie 190, rakennus 3
04500 Kellokoski

google-maps placeholder image

Kohokohdat

Autenttinen ruukkialue
Rouheat ruukinkujat
Mielenkiintoinen tuotehistoria
Miljöö ja Maija-moottori

Historia

Kellokosken ruukin perusti kartanon omistaja Lars Olof Nysten 1975. Hän antoi sille nimeksi Mariefors Bruk vaimonsa Marian mukaan. Nysten rakennutti myös kirkon 1800- se on kylän vanhin olemassa oleva rakennus ja toimii edelleen Tuusulan seurakunnan kirkkona. Tämän jälkeen ruukilla on ollut monta omistajaa ja värikäs historia. Kukoistuskausi oli Carlanderin suvun omistuksen aikana 1895 – 1962. Enimmillään tehtaalla oli 450 työntekijää. Kirkon lisäksi ruukilla oli mm. asuinrakennuksia, kaksikielinen koulu, juhlatalo, navetta ja talli sekä hautausmaa. 1963 Fiskars osti tehtaan ja sen toiminta loppui 1979.


Tehtaan metallituotteiden valikoima oli monipuolinen. Tehdas oli aikoinaan Suomen suurin maitoastioiden valmistaja. Myös Suomen ensimmäiset alumiiniveneet valmistettiin Kellokosken tehtaalla. Lisäksi mm. saranat, ovenkahvat, kirveet, vasarat, puntarit, morttelit, kahviprännärit, uuninluukut, kuokat, tynnyrit, palosammuttimet, mehiläishoitovälineet, ja lumilapiot kuuluivat valikoimaan. Museossa onkin esillä varsinainen kattaus arjen historiaa.

Ruukkialue ympäristöineen muodostaa mielenkiintoisen kokonaisuuden. Museon lisäksi alueelta löytyy mm. kahvila, ravintola, kirpputori, taiteilijoiden työpajoja, pieniä myymälöitä, juhlatila, liikuntakeskus ja kampaamo. Patoalueen lähellä on työväen vanha asuinalue, kirkko, tanssilava, lasten leikkipuisto ja uimaranta. Oma kokonaisuutensa on Kellokosken mielisairaalan alue kartanorakennuksineen. Sieltä löytyy myös sairaalamuseo – kaikki kävelyetäisyydellä.

Linkit

Lue lisää Kellokosken Ruukista!

https://www.tehdasmuseo.fi/

Kellokosken Ruukki European Route of Industrial Heritage -sivustolla:

ERIH sivu: https://www.erih.net/i-want-to-go-there/site/kellokoski-ironworks
Kurkkaa myös muut raudanvalmistuksen kulttuuriperintökohteet täältä: https://www.erih.net/i-want-to-go-there/themeroute/iron-and-steel