Högforsin Ruukki
Karkkilan ruukkimuseo Senkka on valimoteollisuuden historian erikoismuseo. Högforsin ruukin alueella sijaitsevat näyttelykohteet – Suomen Valimomuseo, Högforsin masuuni ja Työläismuseo esittelevät ruukkilaisten työtä sulan metallin äärellä ja arkielämää kotoisissa askareissa.
Vuonna 1820 perustetun ruukin vanhat teollisuusrakennukset, työväenasunnot ja ruukinkartano puistoineen muodostavat historiallisen miljöön, jonka sydämessä Componenta Oyj:n moderni rautavalimo jatkaa Karkkilan teollisuusperinteitä.
Suomen Valimomuseo esittelee valimoteollisuuden vaiheita ja erityisesti valimotekniikassa tapahtuneita muutoksia. Museossa voi tutustua esimerkiksi siihen, millaisia materiaaleja valimoissa on tarvittu, miten valumuotteja on valmistettu käsityönä ja koneellisesti ja miten valurautaa on käsitelty. Perusnäyttelyssä on esillä valimotyöstä kertovia käsityökaluja, koneita ja laitteita parista kymmenestä valimosta eri puolilta Suomea. Lisäksi nähtävänä on monipuolinen kokoelma Högforsin vanhoja valutuotteita, kuten kamiinoita, liesiä ja koristevaluja.
Karkkilan kosken partaalla sijaitseva Högforsin masuuni kertoo takki- eli raakaraudan valmistuksen vaiheista Karkkilassa vuosina 1823-1915. Masuuni oli Högforsin ensimmäinen tuotantolaitos, jonka ympärille Karkkilan kukoistava metalliteollisuus kehittyi. Museovirasto restauroi masuunin vuosina 1996-2000.
Työläismuseo on Fagerkullan kaupunginosassa sijaitseva ulkomuseoalue, joka kertoo ruukkilaisten asumisesta ja kotioloista 1850-1960-luvuilla. Alkuperäisillä paikoillaan säilyneisiin vanhoihin asuinrakennuksiin on sisustettu työläiskoteja eri vuosikymmeniltä. Fagerkullan entisessä leivintuvassa eli Pakarissa toimii museon kahvila.

ERIH Member
Lounais-Suomen Alueellinen reitti
Bremerintie 10,
03601 Karkkila



Kohokohdat




Historia
Högforsin ruukin yli 200-vuotinen historia kätkee sisäänsä tuhansia tarinoita, suuria voimainponnistuksia, valtavia hankkeita ja muistettavia tuotteita sekä huikean selviytymistarinan. Högforsin kylpyammeet, liedet, talousvalut, keskuslämmityskattilat ja radiaattorit, kaivonkannet, venttiilit, teollisuuden vaihteet, koriste- ja taidevalut sekä lukuisat komponentit ovat saavuttaneet kansainvälistäkin mainetta ja arvostusta.
Högforsin ruukki perustettiin 17.5.1820 läheisen Kulonsuonmäen rautakaivoksen varaan. Ruukki, kuten myöhemmin sen ympärille rakentunut teollisuuspaikkakunta Karkkilakin, syntyi raudasta. Ruukkia sivuavassa Karjaanjoessa on 200 vuodessa virrannut paljon vettä. Lukuisten vaiheiden jälkeen tunnetaan tehdas nykyisin nimellä Componenta Castings Oy Karkkila.
Högfors on aina ollut valimoteollisuuden suunnannäyttäjä erilaisine teknisine uudistuksineen. Parhaimmillaan Högfors oli Pohjoismaiden suurin talous- ja rakennusvalujen valmistaja työllistäen noin 1800 henkilöä. Historiansa aikana tehdas on ollut paljon muutakin kuin pelkkä valimo. Siihen ovat kuuluneet niin konepaja, maa- ja metsätalousosasto, emalilaitos kuin oma rautatiekin. Omina aputehtainaan toimivat lisäksi vuosikymmenien ajan Högfors Salo ja Högfors Heinola. Tänä päivänä Högforsin tuotantolaitoksista on jäljellä Karkkilassa tehtaan sydän – valimo. Ja valimo on edelleen kapasiteetiltaan Suomen suurin.
Linkit
Lue lisää Hörgforsin ruukista ja sen lähialueesta:
https://visitkarkkila.fi
https://www.karkkila.fi/sivut/FI/Karkkilan-ruukkimuseo-Senkka
https://www.karkkila.fi/sivut/FI/Hogfors-museo
https://www.karkkila.fi/sivut/FI/Hogforsin-masuuni
https://www.karkkila.fi/sivut/FI/Hogforsin-ruukkialueen-kosket
Tutustu Högforsin Ruukkireittiin: https://visitkarkkila.fi/liiku-harrasta/hogforsin-ruukkireitti/
Tutustu alueelliseen reittiin:
Lue lisää Lounais-Suomen Teollisuusperintöreitistä: https://teollisuusperintoreitti.fi/fi/lounais-suomen-reitti/
Högforsin Ruukki European Route of Industrial Heritage -sivustolla
ERIH sivu: https://www.erih.net/i-want-to-go-there/site/foundry-museum-of-finland
Kurkkaa myös muut raudanvalmistuksen kulttuuriperintökohteet täältä: https://www.erih.net/i-want-to-go-there/themeroute/iron-and-steel
















