Myllysaaren museo
Myllysaari oli alkujaan oikea saari, jossa koski pyöritti myllyjä jo keskiajalla. 150 vuotta sitten vesien risteykseen nousi tehdas ja Valkeakoskesta kasvoi yksi Suomen tunnetuimmista paperipaikkakunnista. Vuosien saatossa paperitehtaassa on toiminut myös paperinjalostustehdas, konepaja sekä ammattikoulun oppilastyöpaja. Nykyisin kaupungin sydämessä, kauniin kanavan varrella sijaitsevassa vanhassa punatiilisessä tehdasrakennuksessa sijaitsee kaksi museota ja se toimii myös tapahtumapaikkana erilaisille kulttuuritoimijoille.
Museossa on pysyvä näyttely, joka kertoo Valkeakosken ja Sääksmäen alueen rikkaasta historiasta. Elämyksellinen tarina kuljettaa katsojan esihistoriallisesta ajasta nykyaikaan ja herättää ihmiset menneisyydestä eloon. Vahva teollisuusperintö on tärkeä osa näyttelyä. Museossa järjestetään vuosittain myös vaihtuvia näyttelyitä.
Myllysaaressa voi vierailla myös Suomen Jalkapallomuseossa, jossa lajin kehityksestä kertovassa näyttelyssä helminä esiin nousevat vanhat mestaruuspokaalit sekä tähtipelaajien palkinnot, varusteet ja pelipaidat.
Yksi Myllysaaren museon ainutlaatuisista esineistä on aito venetsialainen gondoli. Gondolin hankki Valkeakoskelle legendaarinen paperitehtaan johtaja Juuso Walden. Gondoli sijaitsee salissa, jossa toimii tilaus- ja juhlaravintola.
Museokaupasta löytyy paikallisesti tuotettuja esineitä ja matkamuistoja.
Tervetuloa Myllysaareen!

ERIH Member
Myllysaaren museo
Kanavanranta 3
37600 Valkeakoski


Kohokohdat




Historia
Myllysaari on nimensä mukaisesti ollut alkujaan pieni saari, jonka molemmin puolin ovat virranneet vuolaat kosket; pohjoispuolella pienempi Vähäkoski ja eteläpuolella isompi Walkiakoski. Näiden koskien rannoilla sijaitsi jo keskiajalla viljamyllyjä ja Valkeakoskesta muodostui myllykylä, jonne kuljettiin kauempaakin viljaa jauhattamaan.
Vuonna 1869 Vanajaveden ja Mallasveden risteyskohdassa sijainneista koskista toinen, pienempi Vähäkoski, valjastettiin kanavaksi ja vain kolme vuotta myöhemmin paikalla aloitti toimintansa paperitehdas ja puuhiomo. Koski, joka oli antanut käyttövoiman viljamyllyille, antoi sen nyt myös tehtaan koneille. Paperitehdas valtasi hiljalleen koko Myllysaaren maa-alan ja viimeinen mylly purettiin vuonna 1907.
Myllysaari osoittautui kuitenkin liian pieneksi paperitehtaan tarpeisiin ja tehdas laajenikin nopeasti viereiselle Tervasaaren alueelle, jossa tehdas edelleen toimii ja valmistaa tarran taustapaperia.
Myllysaaren paperitehdasta hallinnoinut Yhtyneet Paperitehtaat Oy perusti ensimmäisen tytäryhtiönsä paperinjalostustehdas Paperituote Oy:n vuonna 1931 ja se aloitti toimintansa Myllysaaren tiloissa. Paperituotteen artikkeleista tärkeimpiä olivat muun muassa paperisäkit ja aaltopahvilaatikot.
Myllysaaren tehdas paloi osittain vuonna 1938 mikä merkitsi paperiteollisuuden päättymistä Myllysaaressa. Paperituotteelle rakennettiin uudet tilat toisaalle mutta Myllysaaren säilyneisiin tiloihin saatiin uutta toimintaa. Sotavuosina sotatarviketuotantoon valjastettu Tervasaaren korjauspaja laajentui kokonaiseksi yhtiöksi. Konepaja Jylhävaara Oy aloitti Myllysaaressa vuonna 1940 ja toiminta laajeni monipuolisesti mm. paperiteollisuuden koneisiin ja koneen osiin sekä pultteihin ja muttereihin.
Jylhävaara muutti isompiin tiloihin vuonna 1970 ja Myllysaaressa toimi vuoteen 1996 asti Lotilan ammattikoulun oppilastyöpaja. Museona Myllysaari avautui vuonna 1997.
Museon vieressä sijaitseva pienempi punatiilinen rakennus on valmistunut vuonna 1906 ja se on toiminut mm. tehtaan korjauspajana, puusepän verstaana, valkopaperiosastona, tehtaan eläkeläisten tupana ja museona vuosina 1981-2009. Nykyisin tiloissa toimii Valkeakosken kaupungin nuorisotoimi.
Linkit
Tutustu Myllysaaren museoon:
https://www.valkeakoski.fi/kulttuuri-ja-liikunta/taide-ja-museot/myllysaaren-museo/
https://visittampere.fi/nahtavyydet/myllysaaren-museo/
Tutki Myllysaarta ja lähialuetta:
Myllysaaren museo European Route of Industrial heritage -sivulla:
Myllysaaren museo ERIH:n sivuilla: https://www.erih.net/i-want-to-go-there/site/myllysaari-museum
Tutustu myös muihin paperinvalmistuksen teollisuusperintökohteisiin ERIH:ssä: https://www.erih.net/i-want-to-go-there/themeroute/paper











