Forssan Museo ja Kuosikeskus
Forssan Puuvillatehtaiden tarina alkaa vuodesta 1847, jolloin ruotsalaistaustainen Axel Wahren aloitti kehräämön rakennustyöt. Kehräämö sai pian rinnalleen lankavärjäämön, kutomon sekä Suomen ensimmäisen teollisen kangaspainon. Kehittyvä teollisuus houkutteli äärelleen ihmisiä läheltä sekä kaukaa ja pienestä tehdaskylästä kasvoi kaupunki.
Kehräämön toiminta päättyi 1980-luvulle tultaessa, jonka jälkeen alueelle on keskittynyt kulttuurin, matkailun ja vapaa-ajan sekä koulutuksen toimijoita. Tänä päivänä Kehräämöalue on eloisa kulttuurikeskus ja mielenkiintoinen vierailukohde Forssan sydämessä, keskellä eteläistä Suomea. Meille ajaa Helsingistä, Turusta ja Tampereelta vajaat 1,5 tuntia.
Forssan museon löytää vanhasta puuvillamakasiinista keskeltä Kehräämöaluetta. Rakennuksessa on kaksi näyttelytilaa: Perusnäyttely Kirjavan kankaan kaupunki kertoo Forssan, sen ihmisten ja tehtaiden tarinaa. Alakerran Galleria Moletti toimii vaihtuvien taidenäyttelyiden tilana. Forssan museon Kuosikeskus sijaitsee samoin vanhan tehtaan tiloissa, entisessä Lankavärjäämössä. Tämä värikylläinen näyttelytila on kotimaisen painokankaan koti, josta löydät myös kuosikkaan museokaupan!
Kehräämöalueelta löytyvät Forssan museon ja Kuosikeskuksen ohella myös mm. Luontomuseo, ravintola ja kesäterassi, keilahalli, valokuvastudio, sisustusliike sekä yökerho! Vieraile näyttelyissä taikka istahda virvokkeille 36-metrisen tehtaanpiipun juurelle. Katsasta Kuhalankosken pato ja anna katseesi kiertää vehreässä Loimijoen rannan puistomaisemassa, joka yhdistyy luontevasti historialliseen punatiilisenä leiskuvaan teollisuusarkkitehtuuriin.

ERIH Ankkuripiste
Lounais-Suomen Teollisuusperintöreitti
Forssan Museo ja Kuosikeskus
Wahreninkatu 12
30100 Forssa





Kohokohdat




Historia
Forssa on syntynyt tekstiiliteollisuudesta. Tehtaiden perustaja Axel Wahren oli ruotsalaisen tekstiilisuvun jäsen, joka haettuaan oppia ja tietotaitoa Euroopasta kisällinmatkoiltaan, rakensi Loimijoen rantaan Kuhalankoskelle puuvillakehräämön vuonna 1847. Forssan Puuvillan Kehruuyhtiö aloitti toimintansa rakennuksen valmistuessa 1849. Kehräämö sai rinnalleen, lankavärjäämön, karhekehräämön, sekä n. kilometrin päähän joen yläjuoksulle perustetun kutomon. Kutomon alueella aloitti vuonna 1861 Suomen ensimmäinen teollinen kangaspaino, minkä johdosta Forssaan muodostui kotimaisen painetun kankaan keskeinen osaamiskeskus vuosikymmeniksi eteenpäin.
Vuonna 1934 tehtaan osake-enemmistö myytiin tamperelaiselle Finlaysonille ja fuusiossa muodostettiin Finlayson-Forssa Oy. 1951 toimintansa aloitti Forssan oma painokankaiden suunnitteluun keskittynyt ateljee, johon palkattiin tekstiilisuunnittelijoita luomaan kuoseja painettavaksi ja myytäväksi niin kotimaan kuin ulkomaan markkinoille. Suunnittelijat seurasivat tarkasti aikaansa inspiroituen taiteesta, muotoilusta, arkkitehtuurista ja populaarikulttuurista. Suurteollinen tekstiilintuotanto tuli Forssassa päätökseensä vuonna 2009. Tehtaan arkistot, sisältäen kangasnäytteitä, kuosiluonnoksia, arkistoaineistoa, esineitä sekä muuta materiaalia 1800-luvulta 2000-luvulle, ovat nykyisin osa Forssan museon teollisen tekstiilin kokoelmaa.
Tehdastoiminnasta kertovat 1800-luvun puolivälille ajoittuvat rakennusmonumentit, Kehräämön sekä Kutomon alue rakentuivat n. sadan vuoden aikana teollisuuden tarpeisiin. Nykyisin ne on valjastettu kulttuurin, koulutuksen, vapaa-ajan, hyvinvoinnin sekä kaupan tarpeisiin. Ne ovat osa forssalaisten arkea.
Linkit
Tutustu lisää Forssan Museoon ja Kuosikeskukseen!
https://www.forssanmuseo.fi/
https://www.forssatextileweek.fi/
https://historia.forssa.fi/
Tutustu alueelliseen reittiin:
Lue lisää Lounais-Suomen Teollisuusperintöreitistä: https://teollisuusperintoreitti.fi/fi/lounais-suomen-reitti/
Forssan museo ja Kuosikeskus European Route of Industrial Heritage -sivustolla:
Forssan Museo ja Kuosikeskus ERIH:n sivuilla: https://www.erih.net/i-want-to-go-there/site/forssa-museum-pattern-centre-on-the-spinning-mill-area
Tutustu muihin tekstiiliperintökohteisiin ERIH:issä: https://www.erih.net/i-want-to-go-there/themeroute/textiles
















