Merikeskus Vellamo

Kymenlaakson museo sijaitsee Merikeskus Vellamossa.  Museossa voit kokea elämyksellisesti rajaseudun elämää, jokivarren kuohuja sekä teollisen maakunnan ja satamakaupungin rosoista elämää. Merikeskus Vellamossa kotiaan pitää Kymenlaakson museon lisäksi Suomen merimuseo. Yhdessä museot tarjoavat eväitä oman elämän, perheen ja suvun näkemiseen osana historian kulkua. Ei valmiita vastauksia, ei yhtä totuutta, vaan avaimia ajatteluun. Omien kokemusten kautta syntyy linkkejä menneestä nykyisyyteen ja tulevaan.

Vellamo kohoaa Kotkan vanhassa Kantasatamassa kuin jättimäinen aalto. Upean rakennuksen arkkitehtuuri tekee vaikutuksen. Sisätiloja hallitsee perinteisenä laivanrakennusmateriaalina tunnettu lämmin tammi. Kesäisin tarjonta laajenee entisestään, kun myös jäänmurtaja Tarmo, majakkalaiva Kemi ja vartiolaiva Telkkä ovat avoinna yleisölle.

Merikeskuksen sijainti ei voisi olla sopivampi. Kotkan ollessa 1870-luvulla pieni sahakaupunki, sillä ei ollut vielä satamaa. Satama-alueen kehitys otti huiman harppauksen vuonna 1890, kun rautatie saapui Kotkaan ja helpotti puusta valmistettujen tavaroiden kuljetusta. Vähitellen vientisatamasta tuli Suomen suurin.

Toisen maailmansodan jälkeen Kymenlaakso kuului maailman johtaviin paperintuottajiin, ja nykyään Kaakkois-Suomessa on yksi Euroopan suurimmista metsäteollisuuskeskittymistä. Kymenlaakson museon elämyksellinen Puun vuoro -näyttely tekee näkyväksi nämä metsäteollisuuden arjen sankarit sukupolvia yhdistävällä alalla, jonka siluetti on edelleen olennainen osa kymenlaaksolaista kaupunki- ja mielenmaisemaa. Jalustalle nostetaan arvokas raaka-aine, josta syntyy jotakin itseään merkityksellisempää.

Merikeskus Vellamosta löytyy vastuullinen ja paikallisuuteen panostava museokauppa, ravintola merinäköalalla, varattavia kokous-, tapahtuma- ja juhlatiloja sekä vierasvenelaituri. Vellamolla on Green Key -vastuullisuussertifikaatti sekä Sustainable Travel Finland -merkki. Vellamo on sekä Museokortti- että Kaikukortti-kohde. 

ERIH Member
Kymenlaakson Teollisuusperintöreitti

Merikeskus Vellamo
Tornatorintie 99
48100 Kotka

google-maps placeholder image

Kohokohdat

Monipuolinen näyttelykokemus
Satamamiljöö, näköalatasanne
Museoalukset
Nauti merinäköalasta!

Historia

Merikeskus Vellamo sijaitsee Kotkan Kantasatamassa, keskellä perinteikästä satamaympäristöä. Sijainti ei voisi olla osuvampi. Kaupungin varhaisina vuosina 1870-luvulla satamaa ei vielä tarvittu. Sahatavaraa noutamaan tulleet purjealukset rantautuivat saharantaan tai jäivät redille odottamaan puutavaran kuljetusta.

Pakkahuoneenlaituri valmistui 1879 niille tienoille, joilla Merikeskus Vellamo nykyisin sijaitsee. Apteekkari Grahnin rakentaman limonadikioskin myötä satamasta alkoi muotoutua paikka, jossa kaupunkilaiset tapasivat tuttujaan ja katselivat sataman vilinää.

Suojaisa satama kasvoi vuosikymmenten aikana vallaten tilaa mereltä, kun rantaa täytettiin sahausjätteellä ja laivojen painolastilla. Askel kohti suurempaa satamaa otettiin rautatien valmistuttua 1890 tavaraliikennettä helpottamaan.

1900-luvun alkuvuosikymmenet toivat mukanaan muutoksen, kun käsiahtaus alkoi väistyä koneellisen ahtauksen tieltä ja lihasvoima vaihtui konevoimaan.

Kantasataman toiminnot ovat supistuneet vuonna 1971 avatun Hietasen sataman ja 1989 käyttöön tulleen Mussalon syväsataman myötä. Vanhan sataman ilme nostureineen säilyy kuitenkin tulevaisuuteen Merikeskus Vellamon ympäristössä.

Kymenlaakson museo kätkee sisäänsä tuhansia omaleimaisia tarinoita; teollisuushistoriaa, luovutettuja ulkosaaria, Euroopan suurimman meritaistelun muistoja, merivartiointia ja Kymijoen kuohuja. Museon juuret ulottuvat vuoteen 1927, ja vuodesta 1981 lähtien toiminta-alueena on ollut koko maakunta. Satavuotisen taipaleen varrelle on mahtunut monenlaista ja aivan uudet puitteen toiminnalleen museo sai Merikeskus Vellamon myötä.

Linkit

Tutustu Merikeskus Vellamoon lisää!

https://www.merikeskusvellamo.fi/
Tutustu Vellamon sisältöön digitaalisesti: https://vellamo-kanava.fi/
Vellamon verkkokauppa: https://shop.merikeskusvellamo.fi/
Tutustu Kymenlaakson Museoon: https://www.kotka.fi/vapaa-aika/museo/

Lue lisää alueellisesta reitistä:

Kurkkaa Kymenlaakson Teollisuusperintöreitti: https://teollisuusperintoreitti.fi/en/kymenlaakso/

Tutki Vellamon lähialuetta ja koko maakuntaa pyöräillen:

Vanhan Viipurintien pyöräilyreitti: https://www.visitkotkahamina.fi/kohteet/porvoo-stromfors-vanhan-viipurintien-historiareitti/
Kymenlaakson pyöräilyreitti: https://www.visitkotkahamina.fi/en/places/unforgettable-kymijoki-river-valley-cycling-route/

Merikeskus Vellamo European Route of Industrial heritage -sivulla:

ERIH:n sivu: https://www.erih.net/i-want-to-go-there/site/the-maritime-centre-vellamo
Tutustu myös muihin kuljetusalan teollisuusperintökohteisiin: http://www.erih.net/i-want-to-go-there/themeroute/transport