Kohokohdat

Historia

Strömforsin ruukki sai oikeuden rautatuotantoon Ruotsin kruunulta 1690-luvulla perustajansa Johan Creutzin toimesta. Alunperin nimellä Petjärven ruukkina tunnettu tuotantolaitos alkoi hyödyntää Kymijoen läntisintä haaraa siirtyen maataloudesta ja kalastuksesta teolliseen tuotantoon. 1700-luvun alun sodat ja nälänhädät koettelivat ruukkia kovasti, ja niiden seurauksena Creutz myi alueen kahdelle yrittäjälle: Nohrströmille ja Forsellesille 1740-luvulla. He nimesivät paikan uudelleen Strömforsin ruukiksi ja rakennuttivat alueelle useita työpajoja ja asuinrakennuksia, kuten uudistetun Alapajan, pienen sahan ja tiilitehtaan.

Nykyiset Strömforsin rakennukset ovat pääosin peräisin vuosilta 1790–1870, ja niiden takana oli merkittävä vaikuttaja, Hänen Armonsa Virginia af Forselles. Miehensä kuoltua 1790-luvulla hänestä tuli ruukin johtaja, sillä heidän poikansa olivat vielä liian nuoria ottamaan patruunan virkaa itselleen. Virginia oli merkittävä edistävä voima paitsi Strömforsissa myös paikallispolitiikassa, ja häntä kunnioitettiin laajasti. Hän rakennutti uudelleen pajoja ja asuinrakennuksia sekä uudisti alueen arkkitehtonista ilmettä.

Af Forsellesin suvun aika Strömforsissa päättyi 1880-luvulla taloudellisten vaikeuksien vuoksi ja ruukin osti liikemies Antti Ahlström, joka oli aiemmin hankkinut omistukseensa useita ruukkialueita Länsi-Suomesta. Ahlströmin johdolla raudantuotanto menetti asemaansa päätoimialana ja sahatuotanto nousi alueen pääelinkeinoksi. 1950-luvulla Ahlströmin yhtiö teki Strömforsin kannalta käänteen tekevän päätöksen ja lopetti kaikki perinteiset teollisuudenalat: tiilitehtaan, sahan ja raudantuotannon. Sen sijaan ruukille rakennutettiin täysin uusi tehdas muovituotteiden valmistusta varten. Vanhat tehdasrakennukset jäivät ensin tyhjilleen, sitten väliaikaisesti muovitehtaan käyttöön, kunnes 1970-luvun lopulla kaikki toiminnot siirtyivät uusiin tiloihin.

1970-luvulla Suomessa alettiin ymmärtää teollisen perinnön merkityksellisyys, mikä synnytti useita aloitteita kulttuuriperinnön säilyttämiseksi, entisöimiseksi ja esittelemiseksi ympäri maata. Tämän liikkeen edelläkävijöitä olivat eri puolilla Suomea sijaitsevat ruukkialueet, jotka kylämäisen luonteensa ja käsityöpainotteisen toimintansa ansiosta toimivat pehmeänä ensiaskeleena testata teollisia miljöitä matkakohteina. Strömforsin ruukki oli yksi Suomen ensimmäisistä ruukeista, jotka muokattiin matkailukohteeksi, Samoihin aikoihin tunnetun Fiskarsin ruukin kanssa.

Strömforsissa muutos sai alkunsa halusta elävöittää aluetta sen jälkeen, kun teolliset toiminnot olivat jättäneet rakennukset tyhjilleen. Jo 1950-luvulla osa Alapajasta oli muutettu museoksi, mutta 1980-luvulla myös Yläpajaa alettiin restauroida museoksi. Näin Strömforsista tuli ainoa paikka Suomessa, jossa toimii edelleen vesivoimalla käyvä paja – kaunis kunnianosoitus sille, että Strömfors oli myös viimeinen vesivoimalla toiminut teollisuusalue Suomessa 1950-luvulla. Uudelleen elävöittämiseen kuului myös taidenäyttelytilojen, putiikkien, kahviloiden ja käsityöläisten työpajojen perustaminen sekä asuntojen kunnostus. 2000-luvun alussa Strömforsin ruukki oli jo tunnettu lomakohde suomalaisille matkailijoille.